Top Social

Vauva- ja perheruokareseptejä oman kodin koekeittiöstä

Image Slider

Beibin bataatti-porkkana-appelsiinisose, 6 kk+

4/09/2016























Makeat bataatti ja porkkana ovat monen beibin suosikkeja ensisoseina. Ne toimivat saumattomasti myös yhdessä! Uutta twistiä pienokaisesi avautuvaan makumaailmaan voit tarjota puristamalla joukkoon appelsiinimehua. Appelsiini tarjoaa raikkaan sävayksen soseeseen.

bataattia
porkkanaa
appelsiinin mehua puristettuna

  • Kypsennä bataattia ja porkkanaa höyryttämällä. 
  • Soseuta kypsät juurekset sauvasekottimella ja purista joukkoon tuoreen appelsiinin mehua. Ole tarkkana, ettei mukaan pääse lipsahtamaan siemeniä.

Ihanaa keväistä viikonloppua!

-M


Päivänpaisteen appelsiinismoothie, 6 kk+

3/14/2016


Nyt se löytyi! Koko perheen makuun iskevä uusi smoothielemppari.

Oli aivan sattuman kauppaa, että hedelmäkulhon pohjilta napatut viimeiset jo vähän nuupahtaneet hedelmät yllättivät smoothiessa näin positiivisesti. Karkkimaisen pinkki, pehmeän kuohkea, raikas ja maistuvan makea - täyttä herkkua siis!

Ja mikä parasta, tähän smoothieen sai hyödynnettyä ne jo hiukan nuupahtaneet veriappelsiinit, jotka eivät enää houkutelleet sellaisinaan. Nyt pikimmiten kaupasta lisää hedelmiä - tätä tarvitaan lisää. Onneksi mehukkaiden appelsiinien sesonki jatkuu vielä tovin.

Päivänpaisteen appelsiinismoothie, 6 kk+


1 omena
1 banaani
3 pientä veriappelsiinia puristettuna

Soseuta hedelmät blenderissä smoothieksi. Lisää tarvittaessa hiukan vettä.


Millaisia smoothiesuosikkeja teidän perheestänne löytyi?

 -M









Pikkukokin pikapasta, 12 kk+

3/02/2016


Myönnettäköön, olen totaalisen myöhäisherännäinen suhteessa "one-pot"-ruokatrendiin eli aterioihin, jotka kaikkine raaka-aineinensa valmistuvat yhdessä kattilassa sulassa sovussa muhien. Olin pitkään varsin epäilevällä kannalla ("Eihän tuo nyt voi millään toimia!"), mutta onneksi tulin uteliaisuuttani kokeilleeksi pastan valmistamista yhden kattilan metodilla. 

Ja lopputuloshan oli mitä maistuvin! Bonuksena kokkailun sivutuotteena syntyi vähemmän tiskiä. Suurin anti oli kuitenkin se, että aterian kypsyessä itsekseen liedellä, vapautui aikaa muihin tähdellisimpiin puuhiin kuten leikkihetkeen taaperon kanssa ja omaan hulilituokioon lehden parissa. 

Kuten blogistakin voi päätellä, fanitan ruokia, jotka sopivat koko perheelle. Yhden kattilan pastassa on ehdottomasti ainekset suosikkiruoaksi vauvasta vaariin. Reseptiä voi helposti varioida ainesosia vaihtelemalla ja valitsemalla sopivat raaka-aineet, pasta-ateria sopii jo varsin pienillekin herkuttelijoille (8 kk+). Kun spagetin sijaan käyttää sopivan kokoista pastaa, valmistuu sormiruokailijoille sopiva versio. Ja toki annoksesta voi aina soseuttaa osan ruokansa vielä sosemuodossa mieluiten nauttiville. 


Pikkukokin pikapasta, 12 kk+

4 annosta

400 g pastaa tai spagettia
1 pkt tuoreita herkkusieniä
1 punainen paprika
n. 100 g lehtikaalia
n. 300-400 g kanafilettä
1 sitruuna 
8 dl vettä
mustapippuria
hiukan suolaa keitinveteen
parmesanjuustoa raastettuna

  • Laita pasta kattilaan. Jos käytät spagettia, katko ne niin, että spagetit mahtuvat sinne hyvin.  
  • Pese herkkusienet, lehtikaalit ja paprika. Poista lehtikaaleista kovat lehtiruodit. Pilko sienet ja kasvikset. Siirrä kattilaan.
  • Pilko kana paloiksi ja lisää kattilaan. 
  • Purista päälle sitruunan mehu ja rouhi mausteeksi hiukan mustapippuria. Lisää halutessasi suola.
  • Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se kattilaan kaikkien aineiden päälle. Keitä liedellä kannen alla n. 8-10 min välillä sekoittaen, kunnes pasta on kypsynyt. Varmista kanan kypsyys. 
  • Raasta päälle halutessasi parmesanjuustoa.

Millaisia koko perheen pastasuosikkeja teiltä löytyy?

- M

Aamuvirkun oranssi kvinoapuuro, 8kk+

2/24/2016
Harmaisiin hiihtolomaviikon aamuihin saa mukavasti potkua tällä värikkäällä puurolla. Puuron pääraaka-aine, kvinoa, toimii herkullisena ja proteiinipitoisena vaihteluna kaurapuurolle. Höystä puuro nyt parhaimmillaan olevilla appelsiineilla ja raasta joukkoon hiukan porkkanaa - lopputuloksena on lautasellinen raikasta puuroihanuutta! 

Aamuvirkun oranssi kvinoapuuro, 8kk+

2-3 annosta

1 dl kvinoaa
2 dl vettä (tai maitoa 10kk+)

0,5-1 appelsiini
1 porkkana
tilkka rypsiöljyä

  • Mittaa neste kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Huuhtele sillä välin kvinoa lävikössä. Lisää kvinoa kiehuvaa nesteeseen. Anna kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä n. 15 min.
  • Pilko appelsiini pieniksi paloiksi ja raasta porkkana hienoksi raasteeksi. 
  • Lisää appelsiini, porkkana sekä tilkka rypsiöljyä kypsän puuron joukkoon. Sekoita.

 Vinkki! Lisää yli vuodenikäiselle annokseen  pähkinärouhetta tuomaan rouskuvaa suutuntumaa.























Millaisia variaatioita teillä on kehitetty peruspuuroille?

Mukavaa jatkoa hiihtolomaviikolle!

- M

Kaoottinen pikkulapsiarki - mistä aikaa äidin treeneille?

2/20/2016

 
Aktiivisen ja vauhdikkaan taaperon perässä pysyminen käy jo itsessään hyvästä arkiliikunnasta. Huomaan kuitenkin tarvitsevani myös omia treenihetkiä salilla ja lenkkipolulla, joissa saa hien pintaan ja voi keskittyä itse tekemiseen.

Omasta hyvinvoinnista ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen, on auttanut jaksamaan vauvavuoden ja taaperoarjen hulabaloota, valvottuja öitä ja sairasteluja. Omalla kohdallani liikunan piristävä ja  mielialaa kohottava vaikutus on välitön ja sen turvin jaksaa taas pyörittää arkea ja olla paremmin läsnä.   

Lapsen myötä ajan löytäminen omille liikuntatuokioille ei ole enää aivan niin itsestään selvää kuin aiemmin. Mutta jos halua on, myös aikaa treenille löytyy. Tässä omat vinkkini treenihetkien sujauttamiseen osaksi välillä niin hektistä ja kuluttavaa pikkulapsiarkea.

#1 Treenit lapsen kanssa. Suuntaa vaunulenkeille juosten! Kyytiläinen nauttii nopeasti vaihtuvista maisemista ja samalla voi hoitaa piipahduksen lähikauppaan näppärästi urheilun lomassa. Yhdistä lihaskuntoa yhteisiin leikkihetkiin kotona tai puistossa. Lapsi nauttii roolistaan "kahvakuulana" ja lisäpainona vaikkapa askelkyykyissä.  

#2 Löydä uusia aikoja urheilulle. Mitä jos lähtisitkin lenkille iltahämärässä, kun lapsi on jo nukkumassa?  Tai sovi lounastreffien sijaan vaihteeksi ystävän kanssa liikunnalliset äititreffit kuntokeskuksen äiti-vauvajumppaan tai ulkoilemaan.

#3 Vakiinnuta rytmi. Varaa perheen yhteiseen kalenteriin joka viikko samaan aikaan toistuva aika omalle treenillesi. Meillä lauantai-aamupäivälle on vakiintunut "äidin treenivapaa", jolloin pääsen rauhassa irtautumaan arjen hulinoista ja suuntaamaan lempitunnille kuntokeskukseen aivan yksikseni.

#4 Suhteuta tavoitteitasi. Todennäköisesti vauvavuosi tai pikkulapsiarki ei ole se parhain aika rajuille treenitavoitteille, kenties aika olisi otollisempi peruskunnon ylläpitoon ja liikkumiselle oman hyvinvoinnin, jaksamisen ja päänupin terveydeksi. Hyvää oloa tuottavaa liikkumista ilman suorituspaineita, omaa kehoa ja jaksamista kuunnellen - tätä ajatusta olen itse pyrkinyt toteuttamaan.

PS. Olen huomannut, että nykyään on aivan kriittistä, että treenin jälkeen on välipalaa itselle heti odottamassa (päti etenkin silloin, kun vielä imetti). Oma suosikkini kuluttavan treenin jälkeen on sokerittomalla maapähkinävoilla, raejuustolla ja avocadolla kuorrutettu ruisleipä!  Loistava välipala aktiiviselle perheelle (10kk+), on myös tämä jo aiemmin blogissa jakamani rahkaherkku.


Miten ja milloin teillä treenataan?  

Tänään vaunulenkille ja puistoon - kelistä viis!
Pirtsakkaa viikonloppua ja hyviä treenejä toivotellen,

- M

Pikkukaverin pinkki smoothie, 6 kk+

2/14/2016


Mikä sopisikaan paremmin ystävänpäivään, kuin tämä raikkaan makea ja herkullisen pinkki smoothie. Ja parasta on, että se maistuu aivan kesältä :)


Pikkukaverin pinkki smoothie, 6 kk+ 

 

vesimelonia  
banaania 
pakastemansikkaa jäisenä (kotimaista) 
limen puristettua mehua 

  • Sekoita ainekset blenderissä. Vesimelonista irtoaa niin paljon nestettä, että ylimääräistä nestettä ei tarvitse lisätä. Banaanin määrää säätelemällä voit vaikuttaa smoothien paksuuteen.   



Sydämellistä ystävänpäivää ja rentouttavaa sunnuntaita!

- M

Mussukan minit laskiaispullat, 12kk+

2/05/2016

Toivottavasti laskiaissunnuntaita päästään viettämään raikkaassa talvisäässä pulkkaillen ja reippaillen. Ulkoilun lomassa laskiaisenviettoon kuuluvat luonnollisesti laskiaispullat. Näitä minikokoiseksi leivottuja pullia voi koko perhe maistella hyvällä omallatunnolla. 

Peruspullataikina muuntautuu reseptissäni vähäsokeriseksi ja kevennetyksi versioksi. Täytteissä twistinä toimivat vadelma-chiansiemenhillo sekä maidoton kookosvaahto. Raikasta, herkullista ja kohtuulliseksi kevennettyä!


Kevennetty pullataikina

Taikinasta syntyy n. 15 minipullaa

1,5 rkl vettä
0,5 dl vähärasvaista maitorahkaa
1 dl rasvatonta maitoa
1/4 dl sokeria
0,5 tl kardemummaa
ripaus suolaa
0,5 pss kuivahiivaa (vrt. 25 g tuorehiivaa)
3 dl vehnäjauhoja

15 g margariinia 
kananmunaa voiteluun

  • Sekoita maito, vesi ja maitorahka. Lämmitä seos reilusti kättä lämpimämmäksi. 
  • Lisää sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää jauhot taikinaan.
  • Alusta pullataikinaa ja lisää loput vehnäjauhot vähitellen. Lisää loppuvaiheessa pehmeä rasva. 
  • Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan, kunnes se kaksinkertaistuu tilavuudeltaan. 
  • Leivo taikinasta pellille minipullia. Peitä liinalla ja jätä kohoamaan. Voitele pullat juuri ennen paistamista kananmunalla.
  • Paista 225-asteessa n. 8-10 min, kunnes pullan pinta ja pohja ovat kullanruskeat.


Vattu-chiansiemenhillo 

Reseptillä syntyy hillopurkillinen, n. 3 dl hilloa

300 g pakastevadelmia
3 rkl chia-siemeniä
juoksevaa hunajaa makeutukseksi
  • Keitä pakastevadelmia kattilassa 2 min. Anna jäähtyä.
  • Sekoita joukkoon chia-siemenet ja hunaja. Sekoita huolellisesti.
  • Siirrä hillo lasipurkkiin ja jätä tekeytymään jääkaappiin minimissään pariksi tunniksi.
  • Hillo säilyy kylmässä noin viikon ajan.


Kookosvaahto 

1,5-2 dl kookosmaitotölkin kiinteää ainesta
(2-3 rkl tomusokeria)
  • Viilennä kookosmaitotölkki pakastimessa.
  • Lusikoi tölkistä n. 1,5-2 dl kiinteää, erottunutta kookosrasvaa. (Ota neste talteen ja käytä esim. smoothiessa). Vatkaa vaahdoksi aivan kuin kermavaahto. 
  • Halutessasi lisää 2-3 rkl tomusokeria kookosrasvaan ennen vatkausta. Sokeri tuo lisämakeutta, mutta antaa vaahdolle myös hiukan kestävyyttä ja lisää paksuutta.


Herkullista laskiaisviikonloppua!

 - M

Tammikuu lautasella

1/31/2016

Tältä näytti tammikuu lautasellamme. Tammikuussa testailtiin uusia raaka-aineita ja reseptejä sekä nautittiin paukkupakkasilla lämmittäviä pöperöitä.

Helmikuulle luvassa on laskiaispullia, ideoita nopeisiin arkiruokiin sekä vaihtelua puurolautasille.

Mukavaa alkavaa helmikuuta!

- M






Vauhtiveikon rahkavälipala, 10 kk+

Aktiivisen viikonlopun paras koko perheen välipala on tämä raikas rahkaherkku, jonka voit sekoittaa valmiiksi jääkaappiin vaikka jo aamulla. Kun välipala-aika koittaa rahka on vetäytynyt ja maustunut herkulliseksi. Tähän reseptiin voit soveltaa milteipä, mitä tahansa kotoa löytyviä marjoja ja hedelmiä - lopputulos on aina yhtä maittava. 

Paitsi touhukkaille vauvoille ja taaperoille tämä rahkavälipala on mainio palauttava välipala myös treenaaville vanhemmille.


Vauhtiveikon rahkavälipala, 10 kk+

 

maitorahkaa, maustamaton
jogurttia, maustamaton
marjoja ja hedelmiä pilkottuna, esim. mustikkaa, hunajamelonia, päärynää

  • Pilko hedelmät lapsellesi sopiviksi suupaloiksi tai soseuta tarvittaessa. 
  • Sekoita maitorahkaan jogurttia, niin että saat sopivan pehmeän koostumuksen. Lisää joukkoon hedelmäpalat ja marjat - sekoita. 
  • Jätä vetäytymään kulhossa jääkaappiin.

Vinkki! Lisää yli vuodenikäiselle mukaan pähkinä- tai mantelirouhetta.



Millaisia välipaloja teillä nautitaan?

Herkullisia välipalahetkiä sunnuntaihin,

- M


Uudet imeväisikäisten ruokasuositukset - mikä muuttuu?

1/24/2016

Uudet lapsiperheiden Syödään yhdessä -ravitsemussuositukset näkivät päivänvalon viime perjantaina. Päivitetyissä suosituksissa fokuksessa on vahvasti ruokakasvatus, lapsen syömään oppimisen tukeminen sekä perheiden yhteisten ruokailuhetkien tärkeys - kerrassaan hyviä teemoja siis!

Tutustuin uusiin suosituksiin imeväisikäisten osalta - mitään kovin radikaaleja muutoksia ne eivät odotetustikaan tuoneet tullessaan. Alla lyhyt yhteenveto siitä, mitä konkreettisia päivityksiä suosituksista löytyy:  
 
  • Imeväisikäisten kiinteiden aloitusajankohta aikaistuu - kiinteitä jo 4 kk alkaen

    Kiinteitä voidaan alkaa tarjota maisteluannoksina jo 4-6 kk iästä, kun aiemmin täysimetystä suositeltiin 6 kk ikään asti. Edelleenkään maisteluannokset eivät kilpaile imetyksen kanssa ja niitä ohjeistetaankin tarjottavaksi aina imetyksen jälkeen. 

    Muutoksen taustalla on tutkimusnäyttö siitä, että ennen puolen vuoden ikää aloitettu kiinteiden maistelu näyttäisi edistävän yhdessä rintamaidon kanssa lapsen suoliston ja puolustusjärjestelmän kehittymistä ja sietokykyä uusille ruoka-aineille. On viitteitä siitä, että esim. varhaislapsuuden allergiaoireita ja atooppista ihottumaa voitaisiin välttää aloittamalla kiinteiden ruokien maistelu nykysuosituksia varhaisemmin ja nopeammassa tahdissa. 


  • Muutamia päivityksiä imeväisikäisillä vältettäviin ruoka-aineisiin

    Kaikki kurpitsalajit
    (poislukien kesäkurpitsa) - kurpitsasta saa herkullisen soseen ja näppärää sormiruokaa, mutta jatkossa sitä suositetaan vältettäväksi korkean nitraattipitoisuuden vuoksi.

    Kaalit - mm lehtikaalia ja kyssäkaalia vältetään korkean nitraattipitoisuuden vuoksi

    Tuoreet yrtit - vältetään korkean nitraattipitoisuuden vuoksi. Käsittely vähentää nitraattipitoisuutta eli esim. soseiden maustamiseen voi käyttää maltillisesti esim. kuivattuja ja/tai ruoanvalmistuksessa kypsennettyjä yrttejä.

    Kaneli - suosituksiin on lisätty myös tarkennus kanelin osalta. Kanelia (erit. kassiakaneli) ei käytetä imeväisikäisillä sen korkean kumariinipitoisuuden vuoksi. Kumariini on luontainen toksiini, jolla on yhteys maksavaurioihin.

Imeväisikäisten osalta muutokset suosituksissa olivat siis kaiken kaikkiaan varsin pieniä viilauksia ja täsmennyksiä. Ja maalaisjärkikin jo sanoo, että monipuolinen ja vaihteleva ruokavalio on paras keino välttyä elintarvikkeiden mahdollisesti sisältämien haitallisten aineiden vaikutuksilta.


Lähteet ja lisää aiheesta:

Apinanpoikasen banaanileipä, 10kk+

1/22/2016


Amerikkalainen klassikkoherkku, makean mehevä banaanileipä on ollut yksi hyvinvointiblogien trendiresepteistä viime kuukausina. Banaanileipä toimiikin loistavasti sokerittomana versiona ja sopii näin ollen myös perheen pienimmille. Tämä bamaanista makeutensa saava leipä maistuu koko perheen aamupalalla, välipalana ja sopii erinomaisesti terveellisiin herkutteluhetkiin. Kokeile viikonloppuna!

Apinanpoikasen banaanileipä, 10kk+

2 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl kardemummaa
2 tl vanilijajauhetta (huom! sokeriton aito vanilija)
2 rkl luomurusinoita (halutessasi)
1 muna 
3 kypsää banaania
50 g kylmäpuristettua kookosöljyä (luomu)
1 rkl jugurttia, maitoa tai vettä

  • Sekoita kulhossa jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, kardemumma, vanilijajauhe ja rusinat. 
  • Riko muna toiseen kulhoon ja riko rakenne haarukalla. Lisää banaani ja muussaa se munan joukkoon haarukalla. Lisää joukkoon kookosöljy sekä neste  - sekoita hyvin. 
  • Sekoita banaaniseos kuivan jauhoseoksen joukkoon.  
  • Voitele leipävuoka öljyllä tai vuoraa se leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Paista uunissa 180-astessa n. 30 minuuttia. 

Maukasta viikonloppua!

-M


Babyblinit, 10 kk+

1/17/2016
Venäläisestä keittiöstä lainatut blinit ovat kevättalven sesonkiherkku, joka on varma hitti illanistujaisiin ja viikonlopun perhepäivällisille. Nämä babyblinit lisukkeineen ovat myös pienten sormiruokailijoiden mieleen.

Perinteiset blinit mäti- , graavilohi- ja suolakurkkulisukkeineen ovat erittäin suolaista tarjottavaa. Kun päälle vielä lorautetaan reippaasti kirkastettua voita, ei enää voida puhua perheen pienimmille sopivasta ruokalajista. Blinit voi kuitenkin helposti valmistaa lapsiystävällisinä maun siitä kärsimättä. Suolan voi hyvin tiputtaa pois myös aikuisten blinitaikinasta - aikuisten lisukkeet ovat jo itsessään niin suolaisia, ettei blineissä itsessään sitä tarvita. Blinien paisto onnistuu erinomaisesti voin sijasta oliiviöljyssä tai oliiviöljy-voi-seoksessa, jossa voin osuus on pieni.


Myös perinteisille blinilisukkeille voi helposti keksiä terveellisempiä vaihtoehtoja. Pienille maistelijoille sopivia vähäsuolaisia lisukkeita ovat esimerkiksi keitetty kananmuna, tuorekurkkuraaste ja keitetyt perunakuutiot tillillä höystettynä. Kokeile myös raejuustoa, höyrytettyä lohta, höyrytettyä parsakaalia tai vaikkapa keitettyjä porkkanakuutioita
 

Babyblinit, 10 kk+ 

Reseptillä valmistuu n. 20 pikkubliniä

1,5 dl maitoa
5 g tuorehiivaa
1 dl kermaviiliä
1 dl tattarijauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen
1 valkuainen


Paistamiseen oliiviöljyä (+ halutessasi hiukan voita)
  • Lämmitä maito kädenlämpöiseksi - sekoita joukkoon hiiva, kermaviili, vehnä- ja tattarijauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  • Nosta taikinakulho kuumaa vettä sisältävään astiaan noin tunniksi. Peitä ja jätä taikina kohoamaan.
  • Kun taikina on kohonnut, lisää joukkoon keltuainen ja sekoita.
  • Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää se taikinaan varovasti sekoittaen juuri ennen paistamista.
  • Paista blinit oliiviöljyssä molemmilta puolita kullanruskeiksi ohukaispannussa tai paistinpannulla. Halutessasi voit lisätä öljyn joukkoon hitusen voita, jolloin saat blinien pinnasta rapeamman. Blinit palavat helposti eli ole tarkkana!
  • Voit paistaa blinit etukäteen ja pitää uunissa lämpinimä tarjoiluun asti. 
  • Tarjoile haluamiesi lisukkeiden kanssa. 


Meillä blinejä tarjoillaan alkuvuoden vieraille.
Miten teillä herkutellaan tammikuussa?

Ihanaa talvista alkavaa viikkoa!
 - M

Pikku-kalamiehen seljanka, 6 kk+

1/08/2016
Kun ulkona paukkuu pakkanen, lämmittävä keittolounas tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta. Yksi omista ikisuosikeistani on kalaisa seljankakeitto. Sen tomaattisesta liemestä pitää mielestäni ehdottomasti löytyä reilusti suolakurkkua sekä kapriksia. Luottoreseptini ei siis aivan sellaisenaan sovellu pienille maistelijoille. 

Kehittelikin koko perheen makuun sopivan version perinteisestä venäläishenkisestä kalaseljankasta. Tässä pikkuväellekin toimivassa reseptissä suolakurkku on korvattu tavallisella tuorekurkulla ja kapristen sijaan liemessä kelluvat herneet tuomassa väriä. Ja toimiihan se! Huomaa myös liemen "salainen ainesosa" eli appelsiinimehu. Tulipa samalla myös todistettua, että kalakeitosta voi oikein maustamalla saada erittäin maukkaan - jopa ilman suolaa. 


Pikku-kalamiehen seljanka, 6 kk+

Reseptillä syntyy reilunkokoinen kattilallinen keittoa.

1 l vettä
2 kpl laakerilehteä 
4 porkkanaa
1 sipuli  
n. 400 g kalaa (esim. lohta, seitä, kuhaa - myös pakastekala sopii)
0,5 dl herneitä (pakaste)
puolikas tuorekurkku
2 tomaattia
1 tlk kuorittuja tomaatteja 
puolikkaan appelsiinin mehu puristettuna
pippuria
tuoretta tilliä

  • Jos käytät pakastekalaa, sulata kala jääkaapissa ennen kuin
    alat valmistaa keittoa (sulamisaika n. 8 h)
  • Mittaa isoon kattilaan kiehumaan n. 1 l vettä ja lisää laakerilehdet. 
  • Pilko porkkanat ja sipuli - lisää kypsymään liemeen, anna kypsyä n. 10-20 min palojen koosta riippuen. Pilko tuorekurkku ja tomaatit.
  • Tarkista kalafileiden ruodottomuus ja pilko kalat kuutioiksi. Lisää kalakuutiot, tuorekurkku- ja tomaattipalat sekä tölkistä kuoritut tomaatit (pilko pienemmäksi) kastikkeineen liemeen ja anna kypsyä n. 5-10 min, kunnes kalat ovat kypsyneet ja kasvikset hieman pehmenneet. 
  • Lisää puolikkaan appelsiinin mehu, pippuria sekä hienonnettua tuoretta tilliä. 
  • Soseuta tarvittaessa.  


Millaisia keittoja teillä nautitaan? 


Lämminhenkistä viikonloppua!
Nautitaan talvikeleistä :)

-M 


PS. Ja koska pakkasten povataan jatkuvan, kurkkaahan myös toinen lämmittävä reseptini Baby Chili, 8kk+